maanantai 17. lokakuuta 2011

Hummus


Dippailin lounaaksi vihanneksia, kastikkeeksi tein ensimmäistä kertaa hummusta. Maku oli hyvä ja valmistus helppoa. Ohjeita on netti pullollaan, tässä oma sovellukseni:


purkillinen kikherneitä (ostin sellaisia jotka ovat valmiita käytettäväksi)
2 isoa valkosipulinkynttä
2 sitruunaa
2 rkl tahinia (seesaminsiementahnaa)
4 rkl vettä
pinnalle hunajaa

Valmistin tahinin blenderissä yhdistämällä puolet rypsiöljyä ja puolet seesaminsiemeniä. Tahna säilyy jääkaapissa lasipurkissa. Tahinia saa myös valmiina, jos ei halua itse tehdä!

Soseuta kaikki tahinin ainekset tehosekoittimessa sileäksi tahnaksi. Helppoa? =)





keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hot from the oven


Syksy sämpylässä, osa 1: Puolukka-pellava-spelttisämpylät.
Näihin syksyisiin sämpylöihin on ladattu voimaa. Ei mennä millään pullamössö-linjalla, vaan kunnolliset, laadukkaat raaka-aineet taikinaksi ja uuniin. Ja taas herkutellaan hyvillä mielin =)
Koska en käytä valkoisia jauhoja, tarvitaan pari taikatemppua että taikinaan saa sitkoa. Leivon usein spelttijauhosta, joka ei käyttäydy kuten tavallinen vehnä. Siksi piti vierailla Citymarketin gluteenittomien tuotteiden hyllyllä nappaamassa Psyllium-purkki kouraan. Psyllium parantaa taikinan rakennetta ja tekee  sämpylöistä miellyttävämpiä syödä.

PUOLUKKA-PELLAVA-SPELTTISÄMPYLÄT

5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl psylliumia
1 rkl intiaanisokeria / hunajaa
1 tl (ruusu)suolaa
1 dl pellavansiemeniä
2 dl ruisleseitä
2 dl kaurahiutaleita
spelttijauhoa (5 dl tai tarvittaessa enemmän)
0,5 dl rypsiöljyä
2,5 dl puolukoita

Liota ensin hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita psylliumjauhe mukaan ja anna olla 10 minuuttia, jotta psyllium ehtii turvota. Lisää sokeri, suola, siemenet, hiutaleet ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää spelttijauhoja ja vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa. Anna kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
Vaivaa kohonneeseen taikinaan puolukat ja jaa taikina 15-20 palaseen. Pyöritä sämpylöiksi. Kohota taas liinan alla 30 min.
Paista 200 asteessa 12-15 min.

 Psylliumilla rakenteen saa kuohkeaksi ja pehmeäksi, vaikka ei leipoisi vehnäjauhosta.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Mokka-banaani



Ta-daa! Oikeasti kevyt juustokakku on nyt valmis. Tässä kakussa on maku ja terveys sulassa sovussa samassa paketissa. Tästä uskaltaa lohkaista reippaammankin palasen! Ja kyllä maistuu =) Jopa taloutemme miehekkäämpään puoliskoon upposi neljännes kakusta pahemmin pakottamatta - se on jo saavutus! Ei tätä maun puolesta uskoisi terveyshihhulin kehittämäksi, kakku pärjää kyllä vertailussa rasvaisimmille ja sokerisimmille kavereilleen.

Pohjaan panostin sen verran että paistoin itse ison kaura"keksin" hyvistä raaka-aineista. Toki voisi käyttää jotain kevyitä kaupasta ostettuja keksejä. Minusta kuitenkin oli parempi näin. Pohjan saa jättää paistaessa melko pehmeäksi, jolloin sen leikkaaminen on helpompaa. Jos keksi pääsee kuitenkin kovettumaan, sen voi murentaa ja sekoittaa purkilliseen lasten hedelmäsosetta ja painella kakun pohjaksi.





MOKKA-BANAANI-HYYDYKEKAKKU

Kaurapohja:
0,5 dl öljyä
2,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl (tarvittaessa enemmän) kuumaa vettä
1,5 rkl intiaanisokeria (voi korvata fariinisokerilla, makeutusjauheella tai hunajalla)
1 tl vaniljajauhetta / -sokeria

Sekoita pehmeäksi, hieman kosteaksi taikinaksi. Taputtele taikina uunipellille, mittaa koko irtopohjavuoan mukaan. Itse jätin renkaan keksin ympärille paiston ajaksi, mutta tuskin olisi levinnyt ilmankaan.
Paista 175 asteessa 15 minuuttia. Jätä keksi jäähtymään muovilla suojattuna, ettei se pääse kovettumaan.

Täyte:
1 iso tai 2 pienempää banaania
1,5 - 2 dl vahvaa kahvia
400 g rasvatonta maitorahkaa
2 dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia
n. 3/4 dl intiaanisokeria (tai fariinisokeri tms)
5 liivatelehteä
vaniljajauhetta / -sokeria

Keitä vahvaa kahvia (esim. 3 mitallista / kuppi) ja jäähdytä se. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta banaanit kulhossa huolellisesti tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella. Lisää joukkoon rahka, jogurtti, jäähtynyt kahvi sekä makeutusta haluamasi määrä. Mausta vaniljalla. Kuumenna vajaa puoli desiä kahvia mikrossa ja sulata liivatteet siihen. Sekoita liivateseos kakkuun. Täyte saa tässä vaiheessa maistua reilusti kahville, sillä banaanin maku vahvistuu jääkaapissa ja peittää hieman mokan makua.
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia, nosta keksi sen päälle ja kaada täyte vuokaan. Jähmetä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse pursotin päälle ruusukkeita inkkarisokerilla makeutetusta maitorahkasta ja sihtasin kanelijauhetta päälle.



torstai 22. syyskuuta 2011

Nyyttikestit uunissa

Hedelmät on hyviä mutta maistuu aina samalta.. tai sitten ei. Näitä hedelmänyyttejä voi valmistaa uunissa tai kesällä ulkona grillissä. Käytä niitä hedelmiä mistä tykkäät!




HEDELMÄNYYTIT UUNISSA

2 nyyttiä:
1 mango
1 iso omena
1 iso päärynä
1 dl rusinoita (liota vedessä muutama tunti ennen käyttöä, niistä tulee mehukkaampia)

yhden sitruunan mehu
hunajaa maun mukaan
kardemummaa
vaniljajauhetta /-sokeria
puolukoita

Paloittele hedelmät sopiviksi palasiksi ja laita foliopalojen keskelle. Jemmaa vähän mangoa sivuun.
Sekoita sitruunan mehuun hunajaa ja jaa seos kahteen astiaan.
Lisää toiseen erään kardemummaa ja vaniljaa ja kaada tämä seos hedelmien päälle. Sulje folioarkit huolella ja laita nyytit uunivuokaan. Kypsennä hedelmiä 175 asteessa kunnes omenat (jotka kypsyvät hitaimmin) ovat pehmeitä. Itsellä meni tähän parikymmentä minuuttia, riippuu kovasti uunista..

Punainen kastike hedelmille syntyy lisäämällä muutama mangokuutio ja vajaa desi puolukoita toiseen sitruuna-hunajaerään. Soseuta sauvasekoittimella ja paseeraa siivilän läpi. Makeuta tarvittaessa lisää.



maanantai 19. syyskuuta 2011

Näkkäriä!

Kotitekoinen näkkileipä



 

2 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl seesamin siemeniä
5 dl kaura- tai ruishiutaleita (laitoin puolet ja puolet)
2 dl kuumaa vettä
1-2 rkl makeutusta (fariinisokeri, keinomakeutus tms)

Sekoita hiutaleet ja siemenet kulhossa ja kaada kuuma vesi ja siihen liuotettu sokeri niiden päälle. Sekoittele taikinaa kunnes vesi on imeytynyt. Taikina on melko paksua ja kuivaa, vettä ei oikeasti tarvita tuon enempää. Painele taikinasta kostutetuin käsin ohuita leipäsiä uunipellille. Tässä voi käyttää mielikuvitusta - haluatko pyöreitä, suorakulmaisia vai ehkä sydämen muotoisia näkkäreitä? Kannattaa olla tarkkana muotoillessa: reunat siistiksi ja taikina tasaiseksi, sillä nämä tulevat uunista juuri sen näköisinä ja kokoisina kuin ne sinne laitat. Taikina ei leviä eikä tasoitu uunissa, voit siis laittaa leivät vieri viereen. 
Paista 175 asteessa 40 minuuttia.

Anna jäähtyä ja tarjoile esim. keiton lisäkkeenä tai punajuuritahnan kanssa.

Tämäkin resepti on löytynyt netistä, mutta lähteeni on hukkunut johonkin bittiavaruuteen. Jutussa haastateltiin Laura Lepistöä ja alla oli tämä ohje. Taikinan tekoon ja muotoiluun kului arviolta viisi minuuttia, joten erittäin yksinkertaisesta reseptistä on kyse. Tämä on sellainen resepti, josta lapsetkin voisivat aloittaa leivonnan: onnistuu alusta alkaen itse =) Nyt meillä alkaa täällä iloinen näkkärin rouskutus, toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolen päästään omatekoisten (sallittujen) herkkujen äärelle!




 

maanantai 12. syyskuuta 2011

Punajuuritahnaa


Punajuuresta on tullut ihan lemppari tänä syksynä! Tänään kokeilin lehdestä (Kotivinkki?) löytämääni punajuuritahnan/levitteen ohjetta. Tahna oli hyvää juuri näin, en muutellut ohjetta yhtään ja käytin samoja määriä kuin ohjeessa. Omituista minulle, mutta hyvä näin =)
Tahna sopii leivän päälle tai pastan kastikkeeksi. Itsehän vetelin suoraan kulhosta lusikalla..
Tässä ohje sellaisena kuin se on lehdessä julkaistu:

PUNAJUURITAHNA
500 g punajuuria
1 valkosipulin kynsi
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl viinietikkaa
0,5 tl suolaa
1 dl auringonkukan siemeniä

Kuori ja kuutioi punajuuret, keitä ne kypsiksi. Paahda auringonkukan siemeniä kuivalla pannulla.
Yhdistä kaikki ainekset ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi tahnaksi.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Boolia, anyone?

Helou! Raikkaat kesäboolit jäävät nyt talvilomalle. Tänään tein työpäivän jälkeen tällaista pirteää ja värikästä juomaa ja yritin päästä parvekkeella kesäfiilikseen vielä tämän yhden kerran =) Hyvää oli ja ihan uuden makuista minulle, basilikan kokeilu boolissa kannatti ehdottomasti. Nyt voi kai virallisesti jo toivottaa hyvää syksyistä viikonloppua!





KESÄINEN BOOLI
jääpaloja
mansikoita
appelsiineja
basilikaa
maustamatonta vichyä / sitruunakivennäisvettä

Laita jääpalat ja mansikat kulhon pohjalle. (Otin tätä varten jo ensimmäisiä mansikoita pakastimesta, mutta tuoreet käyvät paremmin jos niitä on saatavilla.) Pakastetut mansikat antavan sulaessaan vähän pinkkiä väriä boolille. Tee appelsiinista fileitä kuorimalla appelsiini veitsellä niin, että kuoren mukana lähtee hedelmän uloin kalvo. Ota sisäkalvojen välistä appelsiinin liha talteen "fileinä". Jos tämä tuntuu hankalalta, appelsiinit voi myös leikata siivuiksi.
Lisää basilikan lehtiä ja kaada vichy päälle. Tarjoile viileänä.

                                               Vichyä vaille valmista!